Uuden-Seelanin Pinot Noir, muutakin kuin karpalomehua!

Moni Uuden -Seelannin Pinot Noireista on kovin karpalomehuisia, niin kuin SB:stä yli ruohoisia. Omalla tavallaan siitä on tullut niiden tunnusmerkki. Aluksi se oli ”kivaa”, jotain uutta. Mutta kun aikaa on kulunut ja karpalomehut lisääntyneet, se alkaa tylsistyttämään. Olen tyytynyt ajattelemaan, että se on sitä mitä sielä voidaan tehdä, muuhun ei jostain syystä vaan pystytyä. Nyt sitten muutama viikko sitten tuli mahdollisuus maistaa setti maan parempia Pinoita ja yllättyä positiivisesti. Vaikka joissain viineissä oli kapaloa, niin mehu puuttui. Mehun tilalla ei onneksi ollut hilloa! Tilalla oli muita punaisia marjoja, kirsikkaa ja tasapainoa, vivahteita. Osa syy tähän muutokseen löytyy luonnollisestikin viinintekijöiden panostuksesta tarhojen paikkojen valinnasta. Nämä paremmat viinit tulevat rinteiltä, kun valtaosa ”massasta” tulee tasaiselta. Paikalla on väliä uudessa maailmassakin!

Kaksi nostoa:

Cambridge Road Animus Pinot Noir 2011, Martinborough: Puhdasta mineraalista vadelmaa, kypsää karpaloa, tasapainoinen rakenne, hapot tukevat hienosti koko makupalaettia. Nuoruudesta huolimatta mielettömän nautittava juuri nyt!

Pyramid Valley Vineyards Earth Smoke Pinot Noir 2010, North Canterbury: Runsas, vivahtehkas, kypsän marjaisa, tammea mukana juuri sopivasti antamassa lisää vivahteita. Kovin nuori vielä, veikkaisin kehittyvän oikein suotuisasti ainakin 5-6 vuotta.

Kiitos avartavasta kokemuksesta kuuluu Supernaturalin Gabrielle Simmersille ja Funkyn Jarnolle!

Vuoden viinit kilpailun tunnelmia: viimeinen tastingpäivä

 Viimeinen rupeama tämän vuoden kilpailussa, nyt on kaikki maistettu! Tulokset tulevat julki 6.3., siihen asti pitää malttaa odottaa.

Maistaminen alkoi samppanjoilla, olihan se kiva istua lauantain klo 12, kun samppanja alkoi virtaamaan. Edessä oli kokoajan neljä lasia ja kaikissa jaloja kuplia. Ei tätä nyt ihan rajattomasti kestänyt viinejä oli vain parikymmentä, mutta kuitenkin:) Kisaan ilmoitettujen samppanjoiden laatu oli korkea, mukana oli vain yksi selkeä "päärynäsiideri" ja yksi hyvin niukka. Valtaosa viineistä oli talojen "perus samppiksia", muutama vintage ja yksi prestige taisi olla mukana. Ilahduttavaa oli näiden tavallisten samppanjoiden korkea laatu ja tasapaino.

Sitten tuli uuden maailman yli 10€ valkoiset. Hyvin kypsää hedelmää ja korkeahkoa alkoholimäärää. Tästä seurasi, ainakin minulle, liian runsasta fiilistä isoon osaan viinejä. Makeuden fiilistä ilman selkeää sokeria, ei hyvä. Mihin näitä voi käyttää? Ja sitten Sauvignon Blanc, nyt vaikenen , en sano mitään. Rieslingit taas olivat ilahduttavan laadukkaita, ei yritetty olla saksalaisen kopioita, vaan reilusti omaa tyyliä. Hyvä näin!

Valkoisten jälkeen toiseksi viimeisenä settinä uuden maailman yli 17€ punaviinit. Isoja, hilloisia, yllättäen tammen käyttö oli valtaosassa hyvin tasapainoista. Pinot Noirit olivat usein valitettavan karoalomehu/hillo linjalla, persoonattomia. Cabernet Sauvignon taas tuppasi olemaan liian hilloista, paksua. Isojen viinien faneille varmasti löytyy paljon vinkkejä.

Viimeisenä oli arvoviinit. Tähän sarjaa edustaja ilmoittaa haluamansa viinit, kaikille näille olisi vaihtoehtona kilpailla alueellisissa sarjoissa. Valkoisten sarjaa ei syntynyt vähäisen osallistumisen takia, mutta punaisten sarja saatiin kasaan. Mukana olleet olivat aikalailla uudesta maailmasta, lupaavia viinejä  kaiken kaikkiaan. Kiva nähdä tuloksista mitkä nousivat palkinnoille.

Aligoten juhlaa: Naudin-Ferrand Le Clou 34" 2011

Aligote on usein kovin unohdettu ja vähätelty Bougognen lajike, aivan syyttä. Siitä saa aivan mahtavia viinejä, tosin tämä Le Clou 34" edustaa aivan terävintä kärkeä.

Palstat mistä rypäleet tulevat ovat todella vanhoja: 1934, 1902 ja 1936.

Viini on intensiivinen, vivahteikas olematta päällekäyvä. Keltaisia hedelmiä, pieniä vaaleita marjoja, mineraalisuutta. Suussa leveyttä, vivahteikas. Hapot tukevat hienosti tätä palettia. Ne eivät hyppää esille, mutta ovat taustalla antamassa rakennetta.

Hieno kokemus, ehdottomasti uusimisen arvoinen ( jos vain tilaisuus tulee, vsk 2011 on tehty vain 2172 pulloa)!

Lahti, potilasturvallisuutta ja herkuttelua

Viime viikolla iltapäivällä kävin PHKS:ssä kertomassa tähystoiminnan potilasturvallisuudesta. Tämä antoisan ja inspiroivan luento/keskustelu session jälkeen oli aika tutustua kaupungin tarjontaan. Aikaisempien kokemusten perusteella en edes ajatellut muuta kuin Roux'ia torin ja aseman puolivälistä.

Paikan tunnelma on hillitty, mutta kivalla tavalla kodikas. Niin ruoka, kuin viinilistakin vaikuttavat hyviltä, kaukana massapaikkojen tasapaksuudesta. Isot pisteet tulevat raaka-aineiden alkuperän kertomisesta ja lähialueiden suosimisesta. Miksi esimerkiksi hankkia esimerkiksi kalaa jostain Aasiasta, kun meillä on sitä järvet täynnä?

Alkuun keittiön tervehdyksenä tuli hiilostettua porkkanaa mustatorvisienijogurtilla. Porkkana oli porkkanaa, ei siinä mitään, mutta jogurtti oli oikeasti voimakkaan makuista. Sieni tuli oikein mukavasti esille.

Päätöksissäni päädyin lopulta pysymään kokoajan alkuruokalistalla, tällä kertaa se vaikutti omaan fiilikseen paremmin.

Ensimmäiseksi halusin savustettua ankeriasta tilli-perunasalaatilla. Sen kanssa löytyi kivasti kehittynyttä 2008 1er cru Chablista. Tasapianoa löytyi molemmista, annoksesta ja viinistä. Ja ne pelittivät yhteen!

Seuraavana eteen tuli välikeitto, tomaattikeitto wokatulla meriravulla ja viiniksi "rohkeasti" tarjoilijan suosittelema Vacqueyras. Tomaattikeitto oli voimakas, intensiivinen ja yllätyksekseni ne toimivat yhteen.

Ns pää-alkupalaksi oli sitten maalaispateeta ja marinoituja kanttarelleja, viereen Ventoux. Lopuksi vielä pala karpalopiirakkaa kinuskilla Auslesen kera. Tämän herkuttelun jälkeen jaksoi hyvin torkkua junassa matkalla kotiin.

Todella positiivinen kokemus, Roux on joskus ihan oman retken arvoinen ravintola!

Vuoden viini 2013, toiseksi viimeinen kattaus

 Toiseksi viimeinen päivä maistelua takana Vuoden Viini 2013 etsinnässä. Vuorossa oli yli 10€ eurooppalaiset valkoiset, yli 17€ saman alueen punaiset ja väkevöidyt.

Valkoisissa oli siis edustettuna koko Eurooppa, klassista alueista klassista kasvupaikoista. Tyyli kirjo oli sen mukainen, kuivaa, puolimakeaa, mineraalista, tammista. Laatu oli vaihteleva, mukana oli "huonoa onnea", monet pullot tuli vaihdettua, oksidaatio, korkkivika ongelmaa ja jotain outoa ( veikkaisin säilytys/lämpötila heittelyä). Mutta kärkipää oli laadukasta, persoonallista= hyvää viiniä. henkilökohtaisia suosikeista monet taisivat olla Rieslingiä. Tämä selvinnee 6.3. kun tuomareille kerrotaan mitä maistoivat. Mukana ollut GC Chablis herätti after tastingissa keskustelua mineraalisuus vai tammi kuviosta, hyvää hämmennystä.

Punaisissa sama meno jatkui, toisin ja valittavasti Ranska loisti niukalla mukana ololla. Mukana olleista parhaat taisivat tulla Espanjasta ja toisi hyviä parhaat olivatkin.

Väkevöidyt olivat melko sekalainen setti: appelsiininkuoresta, kehittyneeseen Colheitaan, tawny portiin ja unohtamatta madeiraa ja Manzanillaa. Tyylejä joka lähtöön. Miten suhteuttaa pisteissä kuiva sherry vanhan colheitan rinnalla? Siinäpä ongelma... Olisipa molempia tyylejä enemmän mukana, niin eroja olisi helpompi löytää.