lauantai 15. kesäkuuta 2013

SPO = Suomen Paras Olut tuomaroinnin fiiliksiä


Pääsin mukaan raatiin maistamaan ja arvioimaan mistä tulee Suomen Paras Olut. Ensimmäisessä rykäyksessä maistettiin kahtena iltana pullo- ja tölkkioluet. Hanat tulevat sitten SOPP:ssa nenän eteen.

Pienpanimo buumi alkaa olemaan melko vakiintuneessa vaiheessa täällä anniskelun luvatussa maassa. Monet ovat löytäneet oman tyylinsä ja saaneet mainetta laadulla ja imagolla. Isot panimot yrittävät pistää kampoihin tälle runsaudelle kehittelemällä uusia versioita peruskeitostaan. Oli kiva maistaa mukana olleet sokkona. Ja sokkona ne vielä ovatkin. Se mitä maistoimme selviää vasta heinäkuun lopulla.

Tuomaristo oli jaettu kahteen osaan ja minulle tuli maistettavaksi alle 4,7% alet, alle 4,7% tummat lagerit, Alko vahvuiset vaaleat lagerit ja vahvat tummat lagerit.

Sen enempää sarjoja erittelemättä, jäi vähän ristiriitainen fiilis. Epäpuhtaita makuja oli liian monessa oluessa mukana. Kikkailua oli harrastettu, ilman tasapainoa ja kokonaisuuden hallintaa aivan liikaa.

Tasaisin oli tuo vahva vaalean lagerin sarja, siinä oli varmaan paljon isojen tahojen oluita mukana. Se toi siihen huolellisuutta ja puhtautta, ja tylsyyttä. Mutta sitähän vaalea lager on, helppoa ja ”tylsää”. Omassa arvionnissa parhaaksi nousu kolme olutta. Tyyliltään ne olivat Dunkel, Pils ja Kölsch. Katsotaan myöhemmin mitä olivat:)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kesän ensimmäinen Hakis-viini: Pfaffenheim Tokay Pinot Gris 1999


Oli lämmin sunnuntai, aurinko paistoi, muutama pilvi kutsui lähtemään avaamaan Hakis-kauden. Siis eväät koriin, pullo mukaan ja suuntana Tokoinranta.

Pulloksi tuli hieman vahingossa vanhuuden höperö Pinot Gris. Matkalla mietin, selviää se perille vai kuoleeko se matkan rasituksesta:)

Perillä ensimmäinen helpotus, ei korkkivikaa. Väri kullan keltainen, tuoksu persoonallinen, oksidatiivinen. Omenankotaa, pähkinää, kuivattuja kukkia. Maku oli samoilla linjoilla, hapokkuutta oli vielä aistittavissa. Mitään viitettä etiketin rypälelajikkeesta ei ollut jäljellä. Suuri Pinot Gris arvostelijan, siis vaimoni, paras lajinsa edustaja pitkään aikaan. Jäljellä ei ollut niitä ”tyypillisen inhottavia ominaisuuksia”.

Seuraavalle piknikille sitten mukaan rose, olisko nyt 1976 vuoro?